9.7.2006

Volgansieniteetä auringonpolttamiin

Viikko sitten olin innokkaasti kaksi päivää seuraamassa Lahdessa Launeen kentällä Lahti Soccer-turnauksessa FC Reippaan tyttöjoukkueiden pelejä. Siinä välillä otsaa ja käsivarsia kihelmöi, mutta enhän siitä niin välittänyt kun oli seurattava peliä. Heti kun pääsi varjoon, alkoi palella, joten paikka auringossa oli parempi vaihtoehto. On myös todettava, että erilaisten suojavoiteiden käyttöä en harrasta, ihoni ei pala auringossa vain ja ainoastaan jos vältän auringossa oloa, "ilonani" on ihon runsas punapigmenttisyys.

Sunnuntai-iltana tein sitten arvioita vaurioista ja peilistä kurkisti kirkuvan punainen otsa ja sama sävy jatkui käsivarsissa. Muistin lukeneeni volgansieniteen positiivisista vaikutuksista auringonpolttamiin, joten koe käyntiin. Sivelin ihanan viileää juomaa kuumottavalle otsalle ja käsivarsille, myöhemmin illalla toistin käsittelyn suihkun jälkeen. Ensimmäinen yö oli tuskainen, mutta aamulla jälleen juomaa iholle. Päätin sivellä palaneet alueet kolme-neljä kertaa päivässä, ja toki viileällä juomalla.

Neljäntenä päivänä käsivarsien punoitus oli vaihtunut rusketukseen ja otsassakin oli enää hyvin pieni alue punaisena. Käsivarret eivät ole vieläkään (jo 8.päivä menossa) alkaneet kesiä. Otsa hieman "yritti" kesiä viidentenä päivänä, mutta korjasin tilanteen viikottaisen kasvojen kuorinnalla.

Juomaa en ole enää tänään sivellyt, kuin normaalina kasvovetenä kasvoilleni.

Volgansieniteen väri


Sain tuossa hiljattain postia eräältä sienivauvan uudelta omistajalta joka kummasteli käymisastian sisällön värin muutosta. Siispä koska olin juuri laittamassa toista purkillistani "porisemaan" ja viereinen purkki oli jo kolme päivää "porissut", muistin tuon värieroasian.

Juoman väri tosiaankin muuttuu käymisen aikana. Aluksi lähes musta tee-sokeriseos (sinänsä mielenkiintoista kun kyseessä on kuitenkin vihreä tee, niin valmistan yleensä niin vahvan teen, että se on väriltään lähes mustaa) muttuu muutamassa päivässä vaaleanruskeaksi ja joskus pullotettavaksi valmis juoma saattaa olla aivan vaaleaa.


Siispä kuvassa oikealla on aivan juuri purkkiin kaadettu makea teeseos ja vasemmalla on kolme päivää käynyt juoma.

Yleensähän tähän asiaan ei tule kiinnittäneeksi huomiota ellei ole napsannut kuvaa kun laittoi juoman käymään tai on useampi astia jotka on laitettu käymään muutamien päivien välein.