26.12.2008

Atooppista ihottumaa

Vaikka en olekaan ehtinyt päivittää tänne uusia asioita, en ole volgansieniteetä hylännyt, en tietenkään.

Tässä syksyn aikana olen saanut kolme atooppisesta ihottumasta kärsivää henkilöä kokeilemaan valmistamaani voidetta. Voide on ollut aivan peruskäsivoidetta johon olen sekoittanut volgansieniteetä noin kolmanneksen. Olen antanut purkin matkaan ja ohjeeksi käyttää voidetta ihottumaan - ja kertoa vaikutuksia. Ensimmäinen tulikin viikon kuluttua kyselemään sientä ja lisäohjeita. Hän laittoi viestiä joulun alla, että voidetta tarvitsee enää harvemmin, vain kun on saunonut ja oikein on päässyt iho kuivumaan, niin hän sekoittaa nykyään (nainen ja vannoo erään tuotemerkin nimeen) kotimaiseen body lotioniin volgansieniteetä noin neljäsosan. Se kuulemma auttaa eikä enää ole tietoakaan ihottumasta. Hän nauttii juomaa päivittäin ja kokee juomasta saavansa avun myös sisäisesti ihottumaansa, vastustuskykyä ympärillään olevien asiakkaiden ja työkavereiden flunssaisiin pärskähtelyihin sekä lisäenergiaa.

Kaksi muuta "uhriani" ovatkin miehiä. Jälkimmäinen heistä on vasta reilun viikon testannut voidetta, mutta totesi siitä olevan jo apua heti ensimmäisellä käyttökerrallaan. Kauemmin voidetta käyttänyt hoitaa ihoaan sivelemällä 10 päivää käynyttä juomaa ongelmakohtiin: kyynärtaipeisiinsa. Kutina oli lakannut voidepurkillisella ja nyt hän nauttii juomaa sisäisesti, sekä noin kerran viikossa sivelemällä vanulapulla taivealuetta. Mitään ihottumaa en hänen kyynärtaipeissaan nähnyt kun viimeksi tapasimme, mutta hän kertoo kärsineensä vuosikausia ihottumasta, joten hän haluaa varmistaa vaan että se tosiaan pysyy poissa. Ensi kesänä hän aikoo pitkästä aikaa liikkua t-paidassa, ehkäpä peräti ilmankin.